Perhekuntoutusyksikkö Kytöpolku, Seinäjoki
Kytöpolku 3 B, 60320 Seinäjoki
Perhekuntoutusyksikkö Kytöpolku sijaitsee Seinäjoella Joupin alueella. Perhekuntoutusyksikkömme on vuonna 2022 valmistunut hirsirakenteinen rakennus ja yksikön toiminta on käynnistynyt samana vuonna maaliskuussa. Yksikössämme on neljä tilavaa perhekuntoutusasuntoa, joissa perheet asuvat kuntoutusjakson ajan. Tilat on suunniteltu juuri perhekuntoutustoimintaa varten. Yksikkömme sijaitsee keskustan tuntumassa, hyvien kulkuyhteyksien ja harrastusmahdollisuuksien lähellä.
Kytöpolun yhteydessä toimii Seinäjoen kaupungin opetusryhmä, mikä mahdollistaa perusopetuksen saatavuuden samassa pihapiirissä sitä tarvitseville. Työskentelymme pohjan muodostaa suunnitelmallinen perheohjaus ja terapeuttinen työskentely.
-
Perhekuntoutuksessa tarkastelemme perheen tilannetta kokonaisuutena. Työskentelyssä huomioimme jokaisen perheenjäsenen omat tarpeet, vahvuudet ja voimavarat. Tuemme lapsen kasvua ja kehitystä, vanhemmuutta, perheen vuorovaikutusta, parisuhdetta sekä arjen rakenteita ja toimintakykyä. Perhe kohdataan arvostavasti, kunnioittavasti ja aidosti kuunnellen. Samalla uskallamme tarttua myös vaikeisiin asioihin ja asetamme työskentelylle yhdessä perheen ja sosiaalityöntekijän kanssa selkeät, konkreettiset tavoitteet. Tavoitteemme on, että perhe ei lähde kuntoutuksesta vain hieman vahvempana, vaan kotiin lähdetään konkreettisten taitojen, oivallusten ja toimivampien arjen rakenteiden kanssa.
-
Kytöpolun moniammatillinen tiimi muodostuu perheterapeutista, sosionomeista, sairaanhoitajista sekä toimintaterapeutista. Työryhmämme osaaminen mahdollistaa perheen tilanteen tarkastelun useasta näkökulmasta ja tuen rakentamisen juuri sen ympärille, mitä perhe tarvitsee. Terapeutti on arjessa osana työryhmää mahdollistaen konsultaation työryhmän sisällä. Terapeuttimme ovat laillistettuja psyko- ja perheterapeutteja. Yksiköstämme löytyy myös neuropsykiatrisia valmentajia ja seksuaalineuvoja.
Työryhmällämme on vahva kokemus väkivalta- ja päihdetyöstä, vauvaperheistä, oppimisvaikeuksista ja neuropsykiatristen haasteiden kanssa työskentelystä sekä psyykkisen hyvinvoinnin tukemisesta. Lisäksi henkilökunnalla on hyvät valmiudet kohdata myös eri kulttuuritaustoista olevia asiakkaita. Työskentelyssä hyödynnämme Lapset puheeksi -menetelmää.
-
Kytöpolun kodikkaat perhekuntoutusasunnot tarjoavat perheelle oman rauhallisen tilan kuntoutusjakson ajaksi. Tilavaan, saunalliseen kolmen makuuhuoneen asuntoon mahtuu isompikin perhe asumaan. Kodinomaisuus, turvallisuus ja toiminnallisuus on huomioitu jo yksikön suunnitteluvaiheessa. Perhekuntoutusyksikössä asuessaan perhe saa rinnalleen ammattilaiset, jotka kulkevat aidosti mukana arjessa. Tällöin muutosta voidaan vaikuttavasti tehdä siellä, missä perheen haasteetkin näkyvät – jokapäiväisessä elämässä.
-
Paikkakyselyt Kytöpolku
Haluatko Koticolle töihin?
Mikäli meillä ei ole nyt mieleistäsi paikkaa auki, voit myös jättää meille avoimen hakemuksen ja verkostoituakanssamme.
Verkostoitumalla saat jatkossa myös tiedon, mikäli meillä avautuu sinua kiinnostavia työpaikkoja.
