Lastensuojeluyksikkö Kompassipuisto, Espoo
Hannuntie 6, 02360 Espoo
Erityistason lastensuojeluyksikkö Kompassipuisto sijaitsee Espoossa rauhallisella asuinalueella hyvien kulkuyhteyksien läheisyydessä. Asuinyksikkö Kajo avasi ovensa helmikuussa 2023 seitsemälle huostaanotetulle tai avohuollon tukitoimenpiteenä sijoitetulle lapselle. Asuinyksikkö Hohka puolestaan avasi ovensa elokuussa 2023, tarjoten kodinomaisen ympäristön kuudelle lapselle.
Kompassipuistossa työntekijät muodostavat moniammatillisen tiimin, jolla on monipuolista osaamista kuntoutuksen eri kentiltä, sekä lastensuojelusta. Pystymme vastaamaan hyvin erilaisten lasten tarpeisiin henkilökunnan monipuolisen ammattiosaamisen, sekä lisäkouluttautumisen keinoin. Meillä on erityisosaamista neuropsykiatrisesti ja psyykkisesti oireilevien lasten hoito- ja kasvatustyöstä. Työssämme keskeisiä toimintaperiaatteita ovat kunnioittava kohtaaminen, voimavaralähtöisyys ja jaettu asiantuntijuus. Arjessa painotamme kuntouttavaa ja voimavaralähtöistä työotetta, sekä lapsen oman toimijuuden vahvistamista.
Kompassipuistossa kohtaamme jokaisen lapsen yksilönä ja pyrimme vastaamaan juuri hänen tarpeisiinsa mahdollisimman laaja-alaisesti. Hoidon sisällöt koostuvat lapsen kokonaistilanteen kartoituksesta, arjen toimintakyvyn ja tuen tarpeen kartoittamisesta ja tukemisesta, yksilöllisyyden tukemisesta, suhdetyöskentelystä, joka pohjautuu suunnitelmalliseen omaohjaajatyöskentelyyn sekä perheen kanssa tehtävästä työstä ja lapsen tulevaisuuden suunnittelusta.
Kompassipuiston sijainti mahdollistaa monipuoliset ja tarpeenmukaiset kouluverkostot niin perusopetuksen kuin jatkokoulutuksen osalta.
Ohjaajat, Lastensuojeluyksikkö Kompassipuisto Kajo
050 547 4519
Ohjaajat, Lastensuojeluyksikkö Kompassipuisto Hohka
050 554 8527
-
Kajo
Kajo tarjoaa yksilöllistä, kuntouttavaa ja tavoitteellista sijaishuoltoa. Yksikön erityisosaamista ovat neuropsykiatrisesti oireilevien, traumataustaisten sekä psyykkisesti tai käytöksellisesti oireilevien lasten hoito-, kasvatus- ja kuntoutustyö.
Toimintamme perustuu sosiaalipedagogiseen orientaatioon ja suhdeperustaiseen omaohjaajatyöhön, joissa keskeistä ovat turvalliset aikuissuhteet, lapsen osallisuus sekä hänen vahvuuksiensa tunnistaminen ja hyödyntäminen. Työskentelymme on suunnitelmallista ja ratkaisukeskeistä, ja sen tavoitteena on vahvistaa lapsen hyvinvointia, toimintakykyä sekä valmiuksia selviytyä arjen eri tilanteissa.
Arki Kajossa rakentuu turvallisuudesta, ennakoitavuudesta ja yhteisöllisyydestä. Tuemme lapsen kasvua ja kehitystä tarjoamalla yksilöllistä tukea, mahdollisuuksia vaikuttaa omaan arkeensa sekä kokemuksia kuulluksi tulemisesta ja onnistumisesta. Teemme tiivistä yhteistyötä lapsen perheen, läheisverkoston ja muiden yhteistyötahojen kanssa lapsen tavoitteiden saavuttamiseksi.
Hohka
Olemme erikoistuneet neuropsykiatrisesti, psyykkisesti ja käytöksellisesti oireilevien lasten hoitoon, kasvatukseen ja kuntoutukseen.
Toimintamme perustuu suhdeperustaiseen hoitoon ja omaohjaajatyöhön, joiden avulla rakennamme turvallisia, luottamuksellisia ja kuntoutumista tukevia ihmissuhteita. Tavoitteenamme on vahvistaa lapsen kokemusta omasta arvostaan, osallisuudestaan ja kyvykkyydestään sekä tukea hänen kasvuaan kohti tasapainoista ja turvallista arkea.
Arvioimme jokaisen lapsen toimintakykyä ja tuen tarpeita kokonaisvaltaisesti huomioiden psyykkisen, fyysisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin. Työskentelyssämme korostuvat tunnetaitojen vahvistaminen, turvallisten toimintamallien opettelu, vuorovaikutustaitojen kehittäminen sekä lapsen omien vahvuuksien tunnistaminen.
Hyödynnämme työssämme monipuolisia menetelmiä, kuten neuropsykiatrista valmennusta, traumainformoitua työotetta, tunne- ja turvataitokasvatusta sekä toiminnallisia kuntoutusmenetelmiä. Teemme tiivistä yhteistyötä lapsen perheen, läheisten ja muun verkoston kanssa lapsen kuntoutumisen ja tavoitteiden saavuttamisen tukemiseksi.
-
Kajo
Kajon henkilöstö muodostuu lastensuojelun osaajista koostuvasta moniammatillisesta tiimistä, jolla on vahva kokemus lasten hoito-, kasvatus- ja kuntoutustyöstä. Tiimissämme yhdistyvät sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan osaaminen sekä sitoutuminen laadukkaaseen, lapsilähtöiseen lastensuojelutyöhön.
Henkilöstöllämme on erityisosaamista neuropsykiatrisista erityispiirteistä, traumataustaisten lasten kanssa työskentelystä, kehitysvammaisuudesta, käytöshäiriöistä sekä psyykkisesti oireilevien lasten tukemisesta sekä monikulttuurisesta työskentelystä. Lisäksi hyödynnämme työskentelyssämme dialektisen käyttäytymisterapian (DKT) menetelmiä lasten tarpeiden mukaisesti.
Työntekijöitämme yhdistää halu rakentaa jokaiselle lapselle turvallinen arki, luottamuksellisia ihmissuhteita sekä kokemuksia osallisuudesta ja onnistumisesta. Uskomme, että vaikuttava lastensuojelutyö rakentuu ammattitaidon lisäksi aidosta läsnäolosta, yhteistyöstä ja kyvystä nähdä jokaisen lapsen vahvuudet myös haastavissa tilanteissa.
Kehitämme osaamistamme jatkuvasti kouluttautumalla, työnohjauksen sekä yhteisen ammatillisen keskustelun avulla. Tavoitteenamme on tarjota lapsille turvallinen, kuntouttava ja yksilölliset tarpeet huomioiva kasvuympäristö.
Hohka
Hohkan työryhmä koostuu kokeneista, sitoutuneista ja lämminhenkisistä lastensuojelun ammattilaisista. Työryhmällämme on vahvaa osaamista neuropsykiatristen haasteiden, psykiatrisen oireilun, käytöshäiriöiden sekä väkivaltaisesti tai rikoksilla oireilevien lasten kanssa työskentelystä.
Monikulttuurinen osaaminen on keskeinen osa työtämme, ja huomioimme jokaisen lapsen yksilöllisen taustan, tarpeet ja voimavarat. Työyhteisömme vahvuuksia ovat ammatillisuus, yhteistyökyky, lämmin kohtaaminen sekä hyvä huumorintaju. Haluamme rakentaa arkeen ilmapiirin, jossa sekä lapset että aikuiset voivat kokea olevansa turvallisesti osa yhteisöä.
Koko työyhteisömme on koulutettu Lapset puheeksi® -menetelmän käyttöön. Menetelmä tukee lapsen arjen vahvuuksien tunnistamista sekä kodin, läheisten ja ammattilaisten välistä yhteistyötä lapsen hyvinvoinnin edistämiseksi.
Hohkassa uskomme, että jokainen lapsi ansaitsee turvallisen kasvuympäristön, välittäviä aikuisia sekä mahdollisuuden rakentaa luottamusta itseensä, tulevaisuuteensa ja omiin vahvuuksiinsa.
-
Yksiköt sijaitsevat samassa rakennuksessa, Kajo toimii rakennuksen toisessa kerroksessa, kun taas Hohka sijaitsee ensimmäisessä kerroksessa.
Molempien yksiköiden tilat ovat viihtyisät, turvalliset ja kodinomaiset. Tavoitteenamme on luoda ympäristö, jossa lapset voivat tuntea olonsa tervetulleiksi, arvostetuiksi ja turvallisiksi. Yhteiset tilat tukevat yhdessäoloa ja yhteisöllisyyttä, samalla kun jokaisella lapsella on oma rauhallinen tila arkeen, lepoon ja palautumiseen.
Pidämme tärkeänä, että jokainen lapsi saa tehdä omasta huoneestaan itsensä näköisen. Lapset voivat sisustaa huoneensa omien mieltymystensä mukaisesti turvallisuusnäkökohdat huomioiden. Omannäköinen ympäristö vahvistaa osallisuuden kokemusta, viihtyvyyttä ja tunnetta siitä, että yksikkö on enemmän kuin asumispaikka.
Kodinomaiset tilat ja turvallinen ilmapiiri luovat puitteet kuntoutumiselle, kasvulle ja uusien taitojen harjoittelulle. Haluamme, että jokainen lapsi kokee olevansa tärkeä osa yhteisöämme.
-
Paikkakyselyt Kompassipuisto
Haluatko Koticolle töihin?
Mikäli meillä ei ole nyt mieleistäsi paikkaa auki, voit myös jättää meille avoimen hakemuksen ja verkostoitua kanssamme.
Verkostoitumalla saat jatkossa myös tiedon, mikäli meillä avautuu sinua kiinnostavia työpaikkoja.
